Matka henkien kylmään sisimpään
Kuiskaa kaskunsa, kipujen kitsansa
Läpi mustan valkoisen vaikeroi yli nietosten
Menneestä kaihosta, vaikenee taian kirosta
Vailla maata maatuvien
Yllä jäiden ikuisten
Ystävä ylin kuolevaisen
Turvan tarjotkoon
Vielä edeten, pahinta peläten
Ravaa rivissä henkien
Saatanan kylmää tuhkaa
Jäämaa
Vajoaa pimeään hautaan
Jäämaa
Silmänsä sulkee ja hengittää routaa
Muistaa hetkensä, toisensa armahtaa
Jäässä jäljet jäätyvien
Näyt enää nääntyvien
Halla hangen alla
Levon lainatkoon
Häntä muistaen, kiveen hakaten
“Kohti kotia kulkien.”
Sataa kylmää tuhkaa
Jäämaa
Vajoaa pimeään hautaan
Jäämaa
Myrskytuuli peittää, alleen jäljet heistä jättää
Pettänyt tämä jää
Tämä maa, jäämaa
Saatanan kylmää tuhkaa
Jäämaa
Vajoaa pimeään hautaan
Eikä enää koskaan hengitä